Kyllä tiiän etten kirjota muuta kun on valitettavaa. Se on valitettavaa. Olen itsekkin sitä mieltä.

Enkä taida oikein kirjoitusta, pardon.

Kissa nukkuu vieressä, on jännä miten tyhmätkin biisit tuntuu hyviltä silloin kun kaihertaa. Mutta Portisheadia parempaa ei ole. Ymmärrättekö? Ette vissiin, kukaan ei lue tätä.

Ei edes Tiina jota kuitenkin pidän yhtenä tärkeimpänä ystävänäni. Tiinat ovat yleensäkin ottaen aika mukavia, tunnen niitä pari kappaletta. Mutta ei niistä kumpikaan taida minua oikein käsittää vaikka ehkä parhaansa koittavatkin. Tämä ei liene kenellekkään salaisuus.

Missähän lie se ihminen joka tietää jo puolesta sanasta mitä minä tarkotan ja jonka olo tuntuu oudolta ilman minua? Vähät mistään rakkauksista, eihän niitä ole. Ei tarvi olla joka päivä tekemisissä, ei tarvi nähdä aina, ei edes joka viikko. Mutta se olisi sellainen ihminen joka kuolisi surusta jos minä kuolisin.

Sinälläänhän se on epäreilua koska en itse halua pitää kenestäkään niin paljoa. Oikeastaan moinen riippuvuus minua oksettaa. Mutta haluan silti saada sitä osakseni. Taas asioita joista keskustella terapeutin kanssa. Ehkä en saanut tarpeeksi rakkautta isältäni kun olin lapsi. Tuon ehkä sanan voi jättää jo tässä vaiheessa pois. Mutta nykyään rakas isä koittaa parhaansa, kamppaillessaan omien asioittensa kanssa. Siitä hänelle suuri halaus.

Paniikkihäiriö on hallinnan menettämisen pelkoa. Kädet puutuu, suu puutuu, kylmää, sydän hakkaa/pomppii. Hengitys salpaa. Ei voi keskittyä. Se on sitä miten pelkää tappavansa itsensä, että mieli huutaa EIEIEI mutta kädet tekee mitä tahtoo, ne on hallitsemattomissa.

Pakko-oireet on väkivaltaisia välähdyksiä päässä joille ei voi mitään. Sovittiin terapeutin kanssa ettei minun tarvitse puhua niistä kellekkään. Heh, eihän tätä kukaan lue.

Masennus on sitä miten kaikki ne kilot mitkä olet laihduttanut tulee takas tonne hartioille, väsyttää, ei jaksa syödä ei juoda. Mikään ei maistu ja koko ajan tuntuu niin pahalta että oksettaa eikä saa hengitettyä. Mikään ei herätä mielenkiintoa. Ei ole mitään mitä odottaa. Tulevaisuus on harmaa massa jonka läpi on hankala kulkea.

Minä en oikein pidä itsestäni. En minä kuolla haluaisi, minä en vaan haluaisi olla olemassa.